Keikkakuulumisia
GospelRocksin noin kahden vuoden työ
sai huipennuksensa, kun ensimmäiset konsertit soitettiin perjantaina
9. ja lauantaina 10.10. Paikkana oli Kälviän vapaa-ajantalo. Perjantaina
oli kyseessä koululaiskonsertti, johon osallistuivat kaikki yläkoulun
ja lukion oppilaat ja opettajat. Meille se toimi samalla eräänlaisena
kenraaliharjoituksena, jossa lähinnä saatiin varmistettua, että ääni-ja
valotekniikka toimivat, kuten oli suunniteltu. Konsertti oli lyhennetty
versio, n.45 min, koko ohjelmistosta ja oli hienoa, että koulujen rehtorit
halusivat tarjota oppilailleen tällaisen päätöksen kouluviikolle,
ennen syyslomalle lähtöä. Saimme opettajilta myös hyvää palautetta
konsertista
Seuraavana päivänä klo 19.00 oli sitten ensimmäinen yleinen konsertti . Me kaikki olimme miettineet, paljonko kuulijoita voisi olla tulossa, mutta sitä oli mahdotonta tietää etukäteen. Monet olivat sitä mieltä, että vapaa-ajantalon kaikki tuolit, n 400 kpl, täyttyvät kuulijoista. Ja kuinka ollakaan, kun kello tuli 19 ja konsertti alkoi oli vapaana vain joitakin hajapaikkoja ! Ilmeisesti meidän saamamme näkyvyys julkisuudessa veti väkeä laajalta alueelta kuuntelemaan meitä.
Orkesterista pystyi aistimaan pientä
jännitystä, mutta siitä huokui ennen kaikkea se into ja odotus
päästä vihdoinkin esittämään monipuolinen ja hieno ohjelmisto,
jonka harjoitteluun oli käytetty runsaasti aikaa. Vielä juuri ennen
konsertin alkua kokoonnuimme yhteen ja pyysimme Taivaan Isän siunausta
konsertille. Lauri Koittolan säveltämä nimikkobiisi ”GospelRocks
I” jyräytti konsertin liikkeelle ja n 2,5 tuntia myöhemmin se päättyi
encorebiisiin ”Samalla viivalla”. Väliin mahtui hyvin erilaisia
kappaleita, joista jokaiselle kuulijalle varmaan jäi jokin mieleen.
Yleisö oli upealla tavalla mukana alusta asti ja se palaute, jonka
me konsertin jälkeen saimme, oli pelkästään positiivista. Kaiken
kaikkiaan ensimmäinen konsertti yllätti meidät ja samalla vahvisti
sen, että olemme oikealla asialla. Siitä kiitos myös Taivaan Isälle.
Seuraava konsertti oli Lahden helluntaiseurakunnan tiloissa lauantaina 24.10. Tekniikan pojat menivät kasaamaan lavaa jo perjantaina ja orkesteri lähti sinne linja-autolla aamulla klo 7.00 Kälviältä ja n. klo 14.30 pääsimme tekemään souncheckin. Tila oli erilainen, kuin ensimmäisessä konsertissa ja se toi haastetta äänentoiston suhteen. Muutenkin tilanne oli erilainen, koska emme itse olleet nyt järjestämässä konserttia, vaan paikalliset hoitivat järjestelyt. Kaiken kaikkiaan Lahden konsertti oli hyvä ja palaute sieltäkin on ollut positiivista. Paikalla oli arviolta n. 300 henkeä. Jotkut olivat tulleet hiukan kauempaakin, ainakin Tampereelta, Vantaalta, Lappeenrannasta ja Kangasalalta. Lahden konsertti lähetettiin suorana netissä Netmissionin kautta. Mielenkiintoista on se, että GospelRocksin kaksi ensimmäistä konserttia kuvattiin ja myös kolmas Kokkolassa 27.11. kuvataan ja lähetetään suorana. Lahdesta lähdettiin kotimatkalle heti konsertin jälkeen ja kotona olimme aamuvarhain.